*

Veera Ruoho kansanedustaja ja Espoon kaupunginvaltuutettu Valtsikan uumenissa poliisi pohtii

Hallitsematon maahanmuutto johtaa hallitsemattomaan lainkäyttöön

Ihmiset / yritykset eriarvoisessa asemassa lain edessä.

Espoon kaupungin viranomaisia on kehotettu toimimaan mahdollisimman joustavasti pakolaisasioissa. Oletettavasti tilanne on näin myös muualla päin Suomea.  Tämä on johtanut siihen, että kaupunki / rakennusvalvonta saattaa ihmiset eriarvoiseen asemaan lain edessä sekä lupien hakemisen osalta että toisaalta valikoivan yritystoiminnan tukemisen muodossa.

Espoon Siikajärvelle vastaanottokeskuksen parkkipaikalle on pystytetty konttirivitalo. Konttirivitalolle ei ole haettu rakennus- tms lupaa MRL:n mukaisesti.

MRL 125 §:n mukaan ”Rakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa.” MRL 172 §:n mukaan ”Rakennusvalvontaviranomainen voi 172 §:ssä säädetyin edellytyksin ja rajoituksin myöntää rakennusluvan, jos kysymys on tilapäisen rakennuksen rakentamisesta enintään viiden vuoden ajaksi.”

MRL 180 §:n mukaan ”Jos rakennustyöhön tai muuhun toimenpiteeseen ryhdytään tai se toteutetaan vastoin tämän lain tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä taikka myönnetyn luvan tai viranomaishyväksynnän vastaisesti, rakennustarkastajalla tai rakennusvalvontaa suorittavalla kunnan muulla viranhaltijalla on oikeus kirjallisesti annettavalla määräyksellä keskeyttää työ.”

Kaupungin rakennusvalvonnan tiedossa on ko. luvaton rakentaminen. Kaupunki / rakennusvalvonta ei ole kuitenkaan tietojemme mukaan keskeyttänyt ko. rakennustöitä eikä MRL 182 §:n mukaisesti velvoittanut niskoittelijan määräajassa oikaisemaan sen, mitä on tehty.

Konttiasuminen voi olla edullinen ratkaisu yhä pahenevaan asuntopulaan, jonka vuoksi konttiasuntoja tulee järjestää myös muille. Viitaan asiassa aiempaan blogiini.

Asioiden käsittely ja niiden aikataulu tulee olla yhdenmukaista. Olen saanut useita yhteydenottoja kansalaisilta, joiden lupahakemusten käsittely on kestänyt jopa yli vuoden.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (61 kommenttia)

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Eiköhän tällaisessa kriisitilanteessa on selvää että joudutaan tinkimään vaatimuksesta. Jos bussit lähtee Torniosta tietämättä mihin vie lastinsa niin on otettava luovat käytännöt käyttöön. Pidemmän päällä ei tietenkään ole kestävä ratkaisu mutta tähän hätään pitää saada jotain majoitustilaa.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Suomen kantokyvyn venytykseen eivät "luovat keinot" tämän taakan edessä kohta enää auta. Tuskin Bodilkaan sellaista yhteiskunnallista tilannetta maahamme toivoo, että kohta kaikilla on yleisesti paha olla, kun kansakuntamme kestokykyä ja henkistä tilaa liiaksi koetellaan, yli kantokykymme. Todellisesta Suomen kantokyvystä puhutaan konkreettisesti liian vähän, tuskin ollenkaan.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Pakolaiskriisiä ei ratkaista jarruttamalla vastaanottokapasiteettia vaan se tapahtuu EU tasolla ja ihan muualla. Meillä tulee edelleen satakunta hakijaa vuorokaudessa joka tarkoittaa että pitää pystyttää vastaanottokeskus 1-2 kertaa viikossa. Tähän juuri esimeriksi tuollainen konttiratkaisu voi olla ihan hyvä. Monilla paikkakunnilla on valitettavasti käynyt noita nuiva-agitaattoreita jarruttamassa vokkien perustamista. Toisaalta jotkut kunnat (kuten Helsinki, Espoo, Vantaa ja monet muut) osoittaneet kiitettävää kykyä tuoda ratkaisuja pöytään.

Käyttäjän TaistoMiettinenKunnanvaltuutettu kuva
Taisto Miettinen Kunnanva... Vastaus kommenttiin #5

Olen samaa mieltä siitä, että konttiratkaisu on hyvä ratkaisu moneenkin käyttöön. Niiden pystyttäminen tulee kuitenkin olla luvan- ja lainmukaista, sillä muutoin niiden pystyttäminen on mielivaltaista. Mielivalta ei voi olla ratkaisu ongelmaan

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #10

Siinä vaiheessa kun linja-autot ajamassa kohti etelää lasti täynnä lapsiperheitä ei ehkä ehditä hakea lupaa. Mutta rakennusvalvontahan voi käydä paikan päällä ja sitten myöntää lupa/antaa kehoituksia jos on jotain puutteita. Onhan tilanne sen verran poikkeuksellinen että tässä kyllä jokainen taho joutuu joustamaan.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen Vastaus kommenttiin #12

Sitä tärkeämpää on kielteisten päätöksen saaneiden maahanpyrkijöiden (n. 2/3 tulijoista) mahdollisimman tehokas karkoitus ja maasta poistaminen, niin saadaan nämä lainsäädäntömme räikeät rikkomisetkin samalla kuriin.

Käyttäjän TaistoMiettinenKunnanvaltuutettu kuva
Taisto Miettinen Kunnanva... Vastaus kommenttiin #12

Bodil, oletko sitä mieltä, että jokainen halukas voi rakentaa mihin tahansa omalle maalleen parakkikylän ilman lupaa

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #15

En tietenkään. Mutta olen sitä mieltä että tässä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa (suurin pakolaiskriisi toisen maailmansodan jälkeen) pitää myös oiota vähän mutkia. Kyllä niitä lupia voi laittaa jälkeenpäinkin kuntoon. Ja ylipäätään rakennusvalvonta on tänä päivänä aivan liian byrokraattista. Nyt vähän vipinää noitten virkamiesten kinttuihin ;). Nyt tehdään eikä vaan meinata.

Käyttäjän TaistoMiettinenKunnanvaltuutettu kuva
Taisto Miettinen Kunnanva... Vastaus kommenttiin #16

Mitä se mutkien oionta käytännössä on ? Jos kukaan ei harkitse luvan myöntämistä, niin silloinhan kuka vaan voi käytännössä mielivaltaisesti pystyttää parakkikylän tai tehdä mitä muuta vastaavaa tahansa pakolaisuuteen/kriisiin vetoamalla
Se on totta, että rakennusvalvonta on turhan byrokraattista, kuten moni muukin virkamiesmenettely

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #21

Kyllähän rakennusvalvontaviraston ihmiset ovat tietoisia pakolaiskriisistä ja myös tuosta konttisuunnitelmasta. Nyt vaan osallistumaan talkoisiin (kuten muut virastot, seurakunnat, yksityiset ihmiset, järjestöt) ja selvittämään että onko jotain estettä (esimerkiksi paloturvallisuus ja muut olennaiset seikat) ettei lupa voitaisiin myöntää.

Käyttäjän TaistoMiettinenKunnanvaltuutettu kuva
Taisto Miettinen Kunnanva... Vastaus kommenttiin #22

Kysymys ei ole suunnitelmasta, vaan rivitalo on toteutettu ja lisäksi ilman lupaa ja lupaharkintaa. Tuo juuri johtaa mielivaltaan, jossa jokainen voi toimia oman harkintansa mukaisesti.
Tässä selkeä näkemysero siitä, voidaanko asioita toteuttaa omin päin mielivaltaisesti vai lainsäännösten mukaisesti luvan hakemisen kautta. Joustavuus lupaharkinnassa on aivan toinen asia.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #27

Ei ole mitään tehty. Siikajärvelle on tuotu näytille miten tuo konttiratkaisu toimii. Siinä ei asu ketään vaan Migri kerää palautetta. Jos tuo tarvitsee luvan niin rakennusvirasto voi hoitaa sen kuntoon.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #27

Ei mikään estä nytkään ketään rakentamasta omalle maalleen rakennusta ilman lupaa. Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on luvattoman rakentamisen tultua ilmi ottaa yhteyttä kiinteistön omistajaan. Jos rakennusoikeutta on jäljellä eikä luvattomasti rakennetusta rakennuksesta aiheudu haittaa, rakennusvalvontaviranomainen myöntää rakennusluvan jälkikäteen. Rakennusvalvontamaksu peritään tässä tapauksessa korotettuna.
Suomessa on tuhansia luvattomia rakennuksia. Kunnat menettävät kymmeniä miljoonia euroja kiinteistöveroja näiden rakennusten takia.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #22

Bodil, pakolaiskriisi ei ole muuttanut Rakennuslakia, vai onko ?

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto Vastaus kommenttiin #16

Tämä ei ole kriisi vaan pysyvä olotila, joka on Suomessakin jatkunut kohta kolmekymmentä vuotta. Tämä olotila tulee jatkumaan hamaan historian loppuun, ellei Eurooppa aikaisemmin vaivu täyteen kaaokseen. Tietenkin on olemassa mahdollisuus, että islam astuu tälle vuosituhanelle, mutta se lienee turha toivo. Ps. Suomessa on ollut asunnottomia koko sen historian ajan, eikä tätä ongelmaa ole pystytty tai haluttu poistaa. Mistä nyt on löytynyt tahtoa ja tarmoa poistaa, tähän maahan kuulumattomien asunnottomuus.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #53

Ei islamilla nyt ole mitään tekemistä Euroopan pakolaiskriisin kanssa. Suomeen ei ole tullut pahemmin turvapaikanhakijoita/pakolaisia kuin vasta tänä vuonna. Sen takia se on kriisi sekä Euroopan tasolla että Suomen tasolla.

Jos nyt Migri haluaa kerätä palautetta miten tuollaiset mobiiliratkaisut toimisi niin lapsellista ruveta vinkumaan jonkun rakennusluvan kanssa.

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto Vastaus kommenttiin #54

"Ei islamilla ole mitään tekemistä Euroopan pakolaiskriisin kanssa",tämä on kestämätön väite. Pakolaiset ovat lähes sataprosenttisesti islamilaisista valtioista. Perimmäinen syy pakolaisuuteen on rajoittamaton väestönkasvu tämä on islamin ongelma. Myönnän toki, että esim.Iranissa tähän on jo puututtu. Hallitsematon väestön kasvu ja ilmaston muutos pitävät huolen pakolaisvirrasta Eurooppaan. Ei sitä lopeta Islamilaisen maailman rauhoittuminen. Väestön kasvuun voimme vaikuttaa, ilmastonmuutokselle ei ole enää mitään tehtävissä. Afrikan väestön suurimittainen siirtäminen Eurooppaan on järjettömyydessään luonnoton ajatus, ja myöskin mahdoton toteuttaa, ilman että Eurooppa sellaisena kuin me sen tunnemme tuhoutuu.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #56

Väestönkasvu ei kyllä liity pakolaisuuteen mitenkään. Lähi-idässä väestönkasvu on maltillinen eikä esimerkiksi Intiasta, Bangladeshista, Kiinasta (maita missä väestönkasvu ollut valtava) jne koskaan tullut merkittävässä määrin pakolaisia. Väestönkasvu on jo taittunut mutta ilmastonmuutos vasta tulossa ja kyllä sillä alueella paljon tehtävissä.

Afrikasta tulee hyvin vähän siirtolaisia Eurooppaan. Ihan huuhaata koko kirjoitus.

Suurimmat pakolaiskriisit on kyllä ihan kristittyjen jäljiltä.

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto Vastaus kommenttiin #57

Vastasin kommenttiinne ismamin vaikutuksesta väestönkasvuun. Olen varsin tietoinen Intian,Bangladeshin ja Kiinan väestön kasvusta.Bangladeshistä en tiedä, mutta Sekä Kiinassa että Intiassa on väestönkasvun lisäksi myös talouden kasvua joka hillitsee pakolaisuutta, sen sijaan siirtolaisia näistäkin maista lähtee runsaasti. Kirjoititte,ettei islamilla eikä väestön kasvulla ole mitään tekemistä pakolaisuuden kanssa. Sen sijaan kristinusko on aiheuttanut suurimmat pakolaisvyöryt. Joten olette sitä mieltä, että kristinusko aiheuttaa pakolaisuutta, mutta islam ei. Sallinette, että käytän omaa ilmaisuanne "ihan huuhaata koko kirjoitus".

Esa Niemi Vastaus kommenttiin #12

Bodil:
"Siinä vaiheessa kun linja-autot ajamassa kohti etelää lasti täynnä lapsiperheitä..."

vs. todellisuus

N. 80% turvapaikanhakijoista on yksin tulleita miehiä.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #25

Siikajärven bussit taas 100% lapsiperheitä. Suomeen on tullut lapsiperheitä n 4000 - 6000 henkeä.

Käyttäjän JaniHtnen kuva
Jani Hätönen Vastaus kommenttiin #12

"lasti täynnä lapsiperheitä
Lapsikortti käytetty.. Hienoa.

Tulijoista 75% yksinäisiä miehiä.. Silmät kiinni huudetaan omaa agendaa. Vielä hienompaa..

Käyttäjän CarolusLinden kuva
Carolus Linden Vastaus kommenttiin #12

Olisi aika outoa, jos lakia sallitaan rikottavan sen takia, että tilanne on jonkin verran poikkeuksellinen eikä sitä ehditä noudattaa.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #37

Mitään ei ole rakennettu eikä lakeja rikottu. Mutta selvää on että viranomaistenkin pitää pystyä joustamaan poikkeustilanteessa.

Käyttäjän TaistoMiettinenKunnanvaltuutettu kuva
Taisto Miettinen Kunnanva...

Laissa ei ole poikkeuksia. Vähimmäisasiana voitaneen pitää sitä, että viranomaiset noudattavat säännöksiä. Lupia voidaan halutessa hakea ja myöntää pikaisestikin. Tuossa lupaa ei ole edes tekstin mukaan haettu
Tuon perusteella kuka tahansa voisi rakennella omalla tontille ja perustella sitä ko. tarkoituksella. Tämä kuulostaisi melko mielivaltaiselta. Ilman lupaprosessia kuka päättää siitä, olenko minä tai joku muu siihen oikeutettu ilman lupaa....
Toinen kysymys on se, mistä ongelma johtuu. Voitaneen ajatella, että ongelma itse aiheutettu, kun rajat pidetty auki ja ei toimittu kv. sopimusten mukaisesti

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Ns. pakolaisasioiden nimissä saa Suomen lainsääntökin vaistyä. Ei ihan terve suuntaus yhteiskunnassa. Ja sitten jaksetaan taivastella kun katkeruus, ja jopa viha, nostaa päätään kun yhtä perusoikeuksistamme - eli yhdenvertaisuutta lain edessä - poljetaan.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Sehän tässä pelottaa, että lakeja aletaan rukata maahanmuuttajien aatteen, toiveiden, mieltymysten, vaatimusten, tai mikä pahinta, uskonnon mukaiseksi.
Tai heidän vuokseen niitä kierretään, tai ei noudateta.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Millaista rakennuslupaa tarvitaan kontille?

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Saivartelua!
Kyse ei ole yksittäisestä kontista, vaan niistä tykötarpeineen muodostettavasta asuntokokonaisuudesta. Kai sellaiselle joku lupa tarvitaan?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #42
Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Suomessa on tuhansia luvattomasti rakennettuja rakennuksia. Ei tämä yksi esittelytilaksi rakennettu konttirivitalo ole missään nimessä edes maininnan arvoinen tässä kategoriassa.

Jos rakennus päätettäisiin jättää paikalleen ja ottaa asumiskäyttöön, tilapäisen rakennuksen rakennuslupa saadaan tehdyksi muutamassa päivässä. Asia ei ole missään nimessä blogin kirjoittamisen arvoinen.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Kuinkako paljon Ruotsin viranomaiset pohtivat sääntöjä kuin muutamassa tunnissa suostuivat siihen että Suomesta siirtyy heti n 100 000 pakolaista Suomessa?

Käyttäjän TaistoMiettinenKunnanvaltuutettu kuva
Taisto Miettinen Kunnanva...

Vastaus tuli kysymyksessä eli muutama tunti, ilmeisesti. Heidän säännöksistä ko. asian osalta ja niiden noudattamisesta ei tietoa.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Naapurivaltiomme otti vastaan suomalaisia pieniä lapsia turvaan talvi- ja jatkosodan aikana, jos sitä tarkoitat. Eli aivan eri asia.

Kirjahyllyssäni on kirja marsalkastamme, jossa mainitaan että sen perimmäisenä ajatuksena C E Mannerheimilla oli rodunjalostuksellinen. Kansamme (ja kansakuntamme) säilyminen - miten jaloa!

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"että Suomesta siirtyy heti n 100 000 pakolaista Suomessa?"

?? mistähän tässä on kyse??

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Torniosta Haaparantaan käppäili 56 000 (Ruotsi tosin oli sitoutunut ottaa vastaan 100 000) suomalaista, mukana aikuisia ja lapsia, lehmiä ja kattilatkin tuotiin. Suomi esitti pyynnön Ruotsin hallitukselle joka muutaman tunnin tuumauksen jälkeen sanoi kyllä. Suomalaiset matut tosin kohtaisi Ruotsin puolella myös jonkinverran vastustusta. Tulihan nuo matut aika vieraasta kulttuurista ja heillä oli oudot tavatkin. Suurin osa ruotsalaista otti kuitenkin vastaan heidät avosylin.

http://www.dn.se/arkiv/nyheter/dagen-da-sverige-ta...

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Oikeinko "Suomalaiset matut..."

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #17

Matu on kai tämänpäivän termi noille pakolaisille? Silloin aikoinaan suomimatut kävelivät Torniosta Haaparannan puolelle ja siitä kuljetettiin eteenpäin. Tänä päivänä matut kävelevät Haaparannasta Tornioon ja sieltä sitten kuljetus eteenpäin. Silloin aikoinaan määrät olivat kyllä isommat.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen Vastaus kommenttiin #19

No, hyvin on läksyt luettu...! : D

Käyttäjän tuomaslantto kuva
Tuomas Lantto

Tuosta muutaman tunnin tuumauksesta voidaan kyllä olla aika montaa mieltä. Väitetään myös, että Ruotsi pitkitti ihan tarkoituksella tätä evakoitavien maahan ottamista peläten Neuvostoliiton miehittävän tyhjentyvän Lapin. Tätä väitettä tietysti tukee se, että evakoitikäsky oli annette jo 6 syyskuuta ja Ruotsi siis alkoi evakoitavien siviilien vastaanottamisen vasta kuukautta myöhemmin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Löysippäs päivänpolttavan vertauksen.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Kyllä se on ihan päivänpolttava vertaus. Silloin pakolaisvirta meni Torniosta Ruotsin puolelle, tänä vuonna taas mennyt toisinpäin. Silloin laitettiin "järjestelykeskus" pystyyn Haaparannan puolelle, sirkusteltta. Tänä vuonna toisinpäin, otettiin vanha koulurakennus käyttöön Tornion puolelle.

Mika Lehtonen

On kyllä harvinaisen ärsyttävää ja epä-älyllistä verrata Suomen sotalapsia useiden turvallisten maiden läpi vaeltaneisiin pääosin 20-40v miehiin. Juuri tällainen järjenvastainen logiikka saa näkemään punaista ja helposti kirjoittamaan henkilöönmenevää tekstiä.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #29

Eihän tässä puhuta sotalapsista vaan ihan aikuosista (ja lapsista). Miutamassa päivässä 56000 suomimatua käveluvät Ruotsin puolelle.

Käyttäjän CarolusLinden kuva
Carolus Linden Vastaus kommenttiin #33

Melko loukkaavaa kutsua aikoinaan Pohjois-Suomesta Ruotsiin sotdan jaloista lähteneitä suomimatuiksi tai suomimamuiksi. Kun heidän lukumäärästään on noinkin tarkka tieto, olisi hyvä tietää, kuinka moni heistä palasi sodan jälkeen kotimaahansa aivan vapaaehtoisesti ja ilman paluurahaa.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #39

Miksi olisi loukkaavaa? Yritän seurata modernia kielenkäyttöä ja matu näyttää olevan ihan yleisesti käytetty termi. Ruotsissa kai asuu n 500 000 suomimatua. Tosin suurin osa muutti elintasopakolaisina sodan jälkeen.

Käyttäjän CarolusLinden kuva
Carolus Linden Vastaus kommenttiin #40

"Matu" termiä käytetään kuvaaman maahantulijoita, joiden tarkoituksena on muuttaa Suomeen. Kun kuvaat Lapinsotaa Ruotsiin pakoonlähteneitä maahantulijoiksi, ei se ole korrektia kielenkäyttöä koska he aivan todellisesti olivat pakolaisia. He eivät voineet paeta lähestyvän rintaman läpi eteläisempiin Suomen osiin. Ruotsissa oli heille lähin turvallinen paikka. Heillä ei myöskään ollut tarkoitusta jäädä naapurimaahan, jos Suomea ei miehitettäisi.
Mikä tekstisi tekee loukkaavaksi, on tapasi rinnastaa heidän tilanteensa ja aikeensa Ruotsiin "kävelemiselle" nykyisten Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden tänne tulon tilanteeseen ja tarkoitukseen. Hekun eivät siiry naapurimaahansa eivätkä he tule Suomeen muuttaakseen maasta tai Schengen-alueelta. He tulevat Suomeen monien maiden kautta, joissa ei sodita. Lisäksi kaikkien paitsi ehkä Syyrialaisten lähtömaista löytyy turvallisiksi luokiteltavia osia, joihin päästäkseen ei tavitse kulkea sotarintaman läpi.
Vaikka loukkaava asenteesi johtuisi tietämättömyydestä tai ymmärtämättömyydestä, ei se tee sitä vähemmän loukkaavaksi, vaikkakin ymmärrettävaksi.

Käyttäjän TapioLehtimki kuva
Tapio Lehtimäki

Niin. Silloin aikoinaan, kun täällä olisi ollut kysyntää asekuntoisille nuorukaisille, Ruotsi käpertyi Suomi-neidon taakse sotaa piiloon. Armeijaa eivät avuksemme lähettäneet, mutta ottivat sentään mukuloitamme toviksi suojiinsa - ja kehtaavat nyt käyttää sitä moraalisena lyömäaseena.

Suomi ei ole Ruotsille velkaa kyynelen vertaa. Mikäli päästävät maahansa laittomia siirtolaisia, niin pitäkööt hyvänänsä. Vahinkoa on turha laittaa kiertämään. Suomi ei ole Ruotsin - eikä minkään muunkaan valtakunnan - väestöpoliittinen ylivuotoastia.

Mauri Skön

BR. Mikähän oli 17-50v. miesten osuus prosentteina kyseisestä joukosta? Käsittääkseni suomalaisilla miehillä oli silloin tärkeämpää tekemistä kuin lomailu Ruotsissa.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Kyllä kai se oli kohtalaisen iso. Miksi muuten ruotsalaiset olisivat pelänneet että heidän naisia viedään ja tänne tullaan ryyppäämään? Niin tai näin, miksi fiksaatio juuri miehiin?

Käyttäjän heikkileskinen kuva
Heikki Leskinen

Tarkoitatko nyt lapin evakkoja? Ruosissa heidät sijoittiin asumaan leiri olosuhteisiin, joista sitten heidät palautettiin lappiin. Tämä ei liene sopiva vaihtoehto maahanmuutajille? Turvapaikkaprosessi Ruotsin puolella, oli toki joutuisa... ehkä tästä voitaisiin ottaa mallia?

Kari Ahlava

Otetaan vastaan kaikki lapset, joita Ruotsi lähettää.

Mamuilta pitää vaatia myös suomenruotsin osaamista suomenkielen rinnalle, että kaikilla olisi tasa-arvoinen asema töitä hakiessaan.

Käyttäjän CarolusLinden kuva
Carolus Linden

Ilman huoltajaa saapuvien alaikäisten määrän arvoidaan Ruotsissa nousevan tänä vuonna 30000:een. Nyt olisi toivottavaa, ettei heitä lähetetä, eikä tule tänne enään yhtäkään.

Kari Ahlava

Jes. Olet oikeassa. Ajattelin vain pieniä lapsia, kun eihän heitä kukaan tänne lähetä.

Rooman valtakunta hajosi kansain vaelluksiin, kun ei kyennyt vartioimaan rajojaan enää. Tämä tilanne muistuttaa kyllä sitä kaaosta. Suuri ja mahtava Eurostoliitto natisee rajoillaan.

Merkel on nyt Spiegelin mukaan helisemässä ja miettinee, että mitähän tuli tehtyä.

Käyttäjän CarolusLinden kuva
Carolus Linden

Ruotsin maahanmuuttoviraston uusin arvio sinne tänän vuonna ilman huoltajaa tulevien alaikäisten turvapaikanhakijoiden lukumäärästä on 40000.

Juha Merisaari

Kinasteluksi vaikuttaa tämä asia menevän. Käsittääkseni tilanne on kuitenkin niin, että laittomuuksien hyväksyminen johtaa uusiin laittomuuksiin. Tällöin viranomaiset saattavat menettää otteensa ja väestön yleisen ja laajan hyväksynnän yhteiskunnallisena toimijoina ja viranomaiset joutuvat tällöin kenties toimimaan lakien vastaisesti. Eikö nyt jo ole tapahtunut näin?

Demokraattisesti valitun Eduskunnan säätämät ja hyväksymät lait ovat yhteiskunnan järjestystä sekä koossa ylläpitävä voima. Jos luottamus lakiin ja lainsäätäjään vähenee tai häviää on seurauksena anarkia sen ikävimmässä muodossa. Tätä mahdollista, mutta ikävää kehitystä saattaa edesauttaa yhteisömme uusien jäsenten erilaiset käsitykset laista ja poikkeukset meidän arvomaailmasta.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Suomessa rakennetaan vuosittain satoja luvattomia rakennuksia. Luvattoman rakentamisen seurauksena maassa on tuhansia luvattomasti rakennettuja rakennuksia. Kunnilta jää useita miljoonia euroja kiinteistöverotuloja saamatta luvattomien rakennusten takia.

Tietojeni mukaan mainittu konttirivitalo on koottu parkkipaikalle esittelykäyttöön. Sitä ei kaiketi ole tarkoitettu edes käyttöönotettavaksi ainakaan siihen sijaintiin. Esittelykäyttöön kootun konttirivitalon rakentaminen ei ole välttämättä edes luvatonta rakentemista. Toivottavasti olet kansanedustajana ottanut asiasta selvää ennen blogin kirjoittamista ja tiedät, että rakentaminen on ollut luvatonta. Joka tapauksessa ennen kuin rakennus voidaan ottaa käyttöön ja sen asuntoihin voi muuttaa, rakennukselle on haettava rakennuslupa.

Hallitsematon maahanmuutto on aiheuttanut negatiivisia vaikutuksia yhteiskunnassamme. Tämä blogikirjoitus on yksi niistä. Suomalaisten käyttäytyminen on muuttunut vihamieliseksi. "Maahanmuuttokriittiset" äänenpainot ovat olleet kovin ikävää nähtävää. Kun lainsäätäjämme, kansanedustajamme, alkavat villitä kansaa ja nostavat esiin kaikenlaisia turvallisuusuhkakuvia ja epäilyksiä laittomuuksista maahanmuuton järjestämisessä, olemme tiellä, johon kukaan ei olisi toivonut joutuvansa. Hallitsematon maahanmuutto on aiheuttanut ongelmia. Ongelmana eivät ole maahanmuuttajat, vaan suomalaisten suhtautuminen heihin. Mielestäni tästä on tullut syy hillitä maahanmuuttoa. Ennen kuin kansakuntamme osaa käyttäytyä, ei tänne kannata ottaa uusia tulijoita. Kansalaistemme kasvattamisesta on tehtävä uusi hallituksen kärkihanke.

Juhani Kahela

Kärkihankkeeksi kansan laskutaidon mitätöiminen. Eipä paljon tarvitse ymmärrystä, kun vanhuksilta viedään rahaa ja vanhus tietää, että rahaa kuitenkin on hurjasti, kun mamuja otetaan elätettäväksi kymmeniä tuhansia. Yhtä lailla tunnetila on sama työttömiltä viedään ja mamuille kuitenkin riittää. 10.000 mamua synnyttää 6 miljardia euroa osamaksuvelkaa. Sen verran sisäministeriön laskelman mukaan yksi mamu maksaa elinaikanaan. 30.000 mamua synnyttää 20 miljardin lisävelan viidessä vuodessa tällä vauhdilla Suomella on 120 miljardia velkaa ja osamaksuvelkaa 100 miljardia. Viisaana miehenä sinä Kai osaat kertoa mistä nuo velan maksuun tarvittavat rahat otetaan. Lisälainalla kuten Kreikka teki ja odotellaan IMF:n ihmisiä?Kärkihankkeeksi tulisi ottaa päättäjien talouslaskelmien tekotaitoja. Eipä olisi pahitteeksi kaikille suvakeille.

Moni vanhus on elämänsä aikana joutunut pilkun tarkasti noudattamaan lakeja ja virkamiehiä.Varmasti nostaa vihaksi, jos muualta tulleita kohdellaan kuninkaallisina erkoiskohtelulla. Meillä Suomessakin on ihmisiä kriiseissä. Asunnottomat ja hoitamattomat vanhukset, kuten televisiossa on nähty, vaikka on yritetty ohjelmia sensuroida. Alemman luokan porukkaa suvakkien arvoasteikossa. Nykyään suomalainen joutuu synnyinperänsä takia syrjityksi (=rasismia). Mamuthan eivät joudu syrjityksi syntyperänsä mukaan vaan sen, että tulevat muitten elätettäväksi aiheuttaen samalla peruskansan elinolosuhteiden huonontumista. Sillä ei ole rasismin kanssa mitään tekemistä.

Martti Kovala

Suomalaisten tärkein lähiajan tehtävä on äänestää eduskuntaan suomalaisia etuja ajava enemmistö.

Käyttäjän VeeraRuohoOsLiukkonen kuva
Veera Ruoho Os Liukkonen

Kai, olen ottanut asioista selvää ennen kirjoittamista. Sähköpostitse olen saannut kirjalliset vastaukset vastaavilta viranomaisilta ennen kuin olen asiasta kirjoittanut. Kerrot, että "Suomessa on tuhansia luvattomasti rakennettuja rakennuksia." Kerro mihin väitteesi perustuu. Entä sopisiko sinulle, että rakennamme laittomasti myös muille kipeästi asuntoa kaipaaville kuin turvapaikanhakijoille vaikka näitä konttiasuntoja? Onko muiden kuin turvapaikanhakijoiden kodittomuus arvottomampaa?

Blogikirjoitukset eivät aiheuta hallitsemattoman maahanmuuton negatiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan. Emme ole edes ainoa eurooppalainen valtio, jossa maassa asuvat ihmiset kokevat epäoikeudenmukaiseksi sen, ettei ole riittävästi edullisia asuntoja edes jo maassa olevalle kantaväestölle ja maahanmuuttaneille, ei töitä, ja eräiden maahantulijoiden suhtautuminen naisia ja lapsia kohtaan poikkeaa tyystin länsimaisesta arvomaailmasta. ( kts. uutisoidut rikosepäilyt ja tuomitut tapaukset eri lähteistä).

Kirjoitustyylistäsi johtuen uskon, että suurin haaveesi olisi saada todistettua minun olevan rasisti, ja valitettavasti joudun tuottamaan Sinulle suuren pettymyksen, koska minulla on ystäviä eri kulttuureista ja maista, jotka kaikenlisäksi ovat yhtälailla huolestuneita hallitsemattomasta maahanmuutosta ja sen lieveilmiöistä, joita en kertakaikkiaan voi hyväksyä (itsekin raiskattuja lapsia aikanaan kuulleena). Oletko, Kai, perillä missä asemassa moni nainen ja lapsi on tässä turvapaikanhakijatulvan eri vaiheissa, entä ihmiskaupasta mitä ilmiöön liittyy? Kotikaupungistani Espoosta on lähtenyt ISISksen riveihin taistelemaan henkilöitä. ISISiksen suorittamat värväystoimenpiteet yms on ilmiö, jota ei voi tassä tilanteessa sivuuttaa.

On julkista tilastotietoa kuinka paljon useammin maahanmuuttajataustainen syyllistyy raiskausrikoksiin suhteellisesti verrattuna kantaväestöön kuuluviin. Suomalaiset suhtautuvat maahanmuuttajiin pääsääntöisesti erittäin hyvin, mutteivät hyväksy järjestelmämme hyväksikäyttäjiä ( kts Migrin tilastot ja vertaa kuinka moni hakenut tp ja kuinka monella perusteet täyttyneet ) , eivätkä varsinkaan henkilöitä, joille itselle ihmisoikeudet toki kelpaavat, mutteivät niistä (ihmisoikeuksista) kaikkia suo edes omille naispuolisille perheenjäsenilleen ja kummallisen usein syyllistyvät mielestäni ihmisarvoa pahiten loukkaavaan rikokseen: Raiskattu kärsii "elävänä murhattuna elinkautista", mitä tekijä siitä saa?

Meillä on jo olemassa Ulkomaalaislaki ja asetukset, joiden perustella voimme käännyttää ja toisaalta karkottaa oleskeluluvan saanneita rikoksiin syyllistyneitä pois maasta. Näitä törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden karkottamisia ovat myös monet maahanmuuttotaustaiset ihmiset vaatineet: "Karkottakaa äkkiä rikolliset pois pilaamasta meidän kunnollisisten mainetta". Saimme jo hallitusohjelmaan kirjauksen, että ko prosessia pyritään nopeuttamaan. Valtion yksi tärkeimmistä tehtävistä on yhteiskuntarauhan turvaaminen ja kansallisen turvallisuuden takaaminen. Kun yhtääkkiä tulee valtava määrä turvapaikanhakijoita, ovat viranomaisten resurssit koetuksella. Ensi vuonna maahanmuuttokuluihin kaikkine välillisine kustannuksineen menee noin miljardi euroa. Millä sen vaarallisen paljon velkaantunut Suomi kuittaa: lisävelalla?

Ongelmahan ei olisi mahdoton, jos todellakin saisimme kotoutettua ja työllistettyä maahantulijat pikimmiten. Onko se realistista toivoa? Tilastot osoittavat entisen/toistaiseksi voimassaolevien kotoutustoimien tehottomuuden ( Perussuomalaisia syytettiin rasisteiksi näitä tosiaasioita esiintuodessaan, nyt jopa Vihreät ehdottivat pikaisia työllistämistoimenpiteitä -tosin aikana , jolloin työttömyys korkea valmiiksi ). Nyt teemme hallituksesta käsin maahanmuuttopolitiikkaa, jossa mm. kannustinloukkoja puretaan ja vastuuta omasta toimeentulosta sälytetään jokaiselle itselleen (ellei lapsi, sairas, vammainen tai iäkäs). Turvapaikanhan saa jokainen, jolla siihen on lailliset todelliset perusteet. Muut (jotka eivät jää laittomasti tai muulla perusteella maahan) lennätetään veronmaksajien piikkiin takaisin lähtömaihin. Tällä hetkellä karkea arvio 1/3 jää maahan, 2/3 ei saa oleskelulupaa.

Toimituksen poiminnat